Tunnelmallinen vuodenaika

 Hei! ❤

Laitan tähän postaukseen kuvia, jotka tätä varten nappasin kotoani. Jo tämän postauksen otsikointi, voi jakaa mielipiteitä. Nimittäin tämän vuodenajan, jota varmaan marraskuussa talveksi voi kutsua. Olen itse ehkä tällä hetkellä sitä mieltä, että talvinen vuodenaika tuo tullessaan tunnelmaa. Välillä on jopa mukava, että päivä tuntuu pitkältä, ja jo klo 16.00 on pimeää. Tai oikeastaan ilta tuntuu siltä, että siinä olisi paljon aikaa. Myös se, että välillä tykkään pukeutua toppatakkiin ja pipoon, jopa nautin siitä pehmoisesta tunteesta. Pieni pakkassää on ehkä mielestäni mukavin. Kun hengitys pikkusen höyryää ja tuntee pienen viileyden, mutta ei ole liian kylmä. Välillä olen miettinyt, että miksi talvi jopa ajoittain tuntuu rauhoittavalta vuodenajalta. Onko se juuri tämä pimeys, ihmisten sisätiloissa oleilu, joku jouluun rauhoittumisen tunnelma, mikä? Kesällä minusta tuntuu monesti siltä, valoisan jatkuessa yötä myöten. Että pitäisi olla tekemässä aina jotain, ja nauttimassa siitä lämmöstä. Ja kun se ei toteudu, niin harmittaa. Joku tälläinen ajatusmaailma on ollut minulla jokseenkin olemassa, veikkaan. Mutta kerro kommentiksi, mitä juuri sinä olet mieltä talvesta. Tai Suomen neljästä vuodenajasta?

Tähän alle kuvia tunnelmaa luomaan.







Kommentit

Suositut tekstit